Vesipumput Berliinissä

Kun kävin ensimmäisen kerran Berliinissä, ei kestänyt kauan, ennen kuin aloin huomata kauniita, koristeellisia vesipumppuja joka puolella. Seisomassa kuin vartijat menneiltä ajoilta, niiden vankka yksinkertaisuus kosketti minua. Sisäinen lapseni, joka rehellisesti sanottuna ilmestyy melko nopeasti, rukoili, että antaisin kahdelle käsittele uudelleen, nähdäkseni, toimivatko nämä vielä. Seuraavaksi tapahtunut muunsi tämän kolmekymppisen miehen, jolla on maailman miehekkäin parta, 13-vuotiaaksi tytöksi, joka kiljui riemusta, kun kalan muotoinen suutin paljasti vesitulvansa.<\/div>

Siitä lähtien, kun olen nähnyt yhden näistä vedenhengittävistä lohikäärmeistä unohtuneesta ajasta, en voi olla hymyilemättä, kun ihaillen näitä aikakauden reliikkejä, jolloin koneet olivat myös kauniita ja luovia. Rehellisesti sanottuna, siihen meni aikaa ja paljon henkilökohtaista kasvua, mutta nykyisin voin yleensä kävellä ohitse näiden kauniiden teosten ilman, että houkuttelisivat minua niiden nestekalleus. Olen tyytyväinen vain ihailemaan ja muistamaan herkimmällä kaipuulla ensimmäistä matkaani Berliiniin. Se taianomainen kesä kauan sitten, kun rakastuin tähän uskomattomaan kaupunkiin ja vannoin itselleni, että jonain päivänä palaisisin ja tekisin siitä kotini.

Joka kerta, kun kohtaan yhden näistä pumppuista, ihmettelen niiden historiaa. Milloin ne rakennettiin? Kuka ne rakensi? Miksi? Miksi ne toimivat edelleen? Kaikki nämä kysymykset ja enemmän törmäävät ja törmäävät, kun aivoni tarjoavat ajatuksia sekä mahdollisia että mielikuvituksellisia. Vastustan voimakasta halua googlata, peläten, että kylmät faktat riistävät minulta taian ja lapsenomaisen ihmeen, joka seuraa jokaista kohtaamista näiden vaatimattomien H2O-isäntien kanssa.<\/p>

Sijaan jätän itseni haaveilemaan ihmisistä, joiden jano sammutettiin aikaan ennen Berliinin vesiverkoston rakentamista, tai sodan ja tuhon aikoina, jolloin talot muuttuivat raunioiksi. Kuvittelen, kuinka ihmiset kokoontuvat kaivolle, puhuvat ja nauravat naapureidensa kanssa vuorotellen pumppaessaan kahvaa ja täyttäen puukimpunsa, roiskien leikkisästi toisiaan kuin lapset kuumana kesäpäivänä ja unohtaen hetkeksi maailman huolensa.<\/p>

Kasvattako pumput ovat yksinäisiä, vai häpeävätkö ne, että ne istuvat nyt pölyisinä ja suurimmaksi osaksi rakastamattomina. Ehkä ne ovat, mutta tykkään ajatella, että ne odottavat kärsivällisesti uutta ystävää, joka vääntää niiden kahvaa, onnellisina siitä, että ne tarvitaan jälleen, vaikkakin vain tyydyttämään lapsenomaisen partaisen miehen uteliaisuutta.<\/p>